En itse oikein tiedä miten suhtautuisin aiheeseen. Olen hyvin skeptinen ja kyyninen kun on kyseessä jokin asia mitä minulle syötetään median kautta, varsinkin kun takana on poliitikko.
Fakta on kuitenkin se, että maapallomme ilmasto muuttuu. Sadan viime vuoden aika
na lämpötilat ovat nousseet. USA:n ympäristönsuojeluvirasto, EPA sanoo, että 1900-luvun 10 lämpimintä vuotta osuivat tuon vuosisadan 15 viimeisen vuoden jaksoon, 1990-vuosikymmen oli lämpimin 1000 vuoteen. Ilmaston lämpenemisestä kärsivät erityisesti vuoret. Jäätiköt sulavat ja lumiraja vetäytyy, mikä joidenkin tutkijoiden mukaan vaikuttaa vesivarastoihin ja aiheuttaa tuhoisia maanvyörymiä. Mm. lukuisat Himalajan jäätikköjärvet uhkaavat nousta yli äyräidensä ja aiheuttaa pahoja tulvia. The Wall street journal kertoo että Montanan Glacier National Parkissa, USA:ssa oli vuonna 1850 yli 150 jäätikköä. Nyt niitä on 27.Jotkut tiedemiehet arvioivat, että maapallon keskilämpötila voi nousta tämän vuosisadan aikana 1,4–5,8 astetta. Kuinka paljon on kyseessä ihmisen aikaansaannos ja kuinka paljon luonnolliset syyt? Ilmastotieteilijä Pieter Tans USA:n meri- ja ilmastohallituksesta NOAA:sta sanoo: ”Jos lukuja halutaan, sanoisin että 60 % on omaa aikaansaannostamme – – loput 40 % johtuu luonnollisista syistä.”
Goren dokumentissa perusteltiin että tutkimusten mukaan kun CO2 –pitoisuudet ovat olleet korkeat, myös lämpötilat maapallolla ovat olleet korkeat. Mutta kumpi on syy ja kumpi seuraus. Jotkut tukijat ovat sitä mieltä, että korkea CO2 –pitoisuus olisi seurausta ilmaston lämpötilan kohoamisesta eikä päinvastoin. Sellainen sopisikin minun logiikkaani hyvin kun maapallon lämpötila nousee -> enemmän metsäpaloja yms. -> enemmän hiilidioksidia.
Jos oletamme, että ihmisen aikaansaannosta tilanteesta olisi tuo Tansin mainitsemat 60 %, olisi maailmanlaajuisesti voitava ratkaista tilanne ja ryhdyttävä toimenpiteisiin. Mutta kykenevätkö ihmiset sellaiseen?
Kioton sopimuksen ovat ratifioineet 141 maata ja siten sitoutuneet vähentämään kasvihuonekaasujen päästöjä tietyn rajan alle, kuusi maata ovat allekirjoittaneet sen mutteivät ratifioineet sitä. Tähän kuuteen maahan kuuluu mm. Yhdysvallat, joka ei aio sopimusta lopullisesti vahvistaa mutta ei myöskään vetäytyä siitä. Ennen ratifioimista sopimus ei koske Yhdysvaltoja.
Saasteiden vähentäminen tulee kalliiksi eikä köyhemmillä mailla usein ole siihen varaa. On siksi aiheellista pelätä, että yritykset siirtyvät energiarajoitusten takia köyhempiin maihin, missä toiminta on niille edullisempaa. Vilpittömämmätkin johtajat ovat siten kahden tulen välissä, jos suojellaan ympäristöä talous kärsii ja jos ajatellaan taloutta ympäristö kärsii. Tony Blair sanoi: ”Raaka totuus ilmastonmuutospolitiikasta on se, että yksikään valtio ei ole valmis vaarantamaan talouttaan tämän ongelman voittamiseksi.”
Kansainvälinen yhteisö ei kuitenkaan ole päässyt yksimielisyyteen edes siitä, vaikuttaako ihmisen toiminta ilmaston lämpenemiseen, saati sitten siitä, miten sitä pitäisi jarruttaa.
Ilmaston lämpenemisasia sekä CO2-päästöt ovat kuitenkin oiva pelimerkki esim. ydinvoimaloita kannattavien poliitikkojen kädessä. Fissioenergia on puhdasta energiaa ja näennäisesti ”järkevä” vaihtoehto jos ajatellaan CO2-päästöjä. Vihreiden ajatusten vastustajista, lisäydinvoimaloita haluavista on nyt tullut ”vihreitä ajatuksia kannattavia”, kun ovat saaneet ajaa asiaansa ympäristön sekä maapallon tulevaisuuden asialla.
Mikä on sitten Live Earth kaltaisten tapahtumien tarkoitus? Konserttien tuotot lahjoitettiin ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön, mutta rahan keräämisen ei sanottu olevan konserttien päätavoite vaan sen avulla haluttiin valistaa ihmisiä ympäristönsuojelun tärkeydestä. Hyväntekeväisyyskonserttien idean isä, Bob Geldof sanoi tarkoituksekseen konserteille (Live Aid, Live 8 –konsertit) olleen puhtaasti poliittinen. Se oli poliittinen väline ja pelinappula. Miksi siis se ei olisi sitä nytkin? Konsertilla saadaan näppärästi näkyvyyttä ja lisää niitä pelimerkkejä omiin taskuihin, oman asian puolesta.
Paradoksaalista on myös se tosiasia että suuret konsertit ja niiden järjestäminen eivät ainakaan vähennä hiilidioksidi-päästöjä ja osa artisteista matkustivat maailman toiselta laidalta suihkukoneillaan esiintymään konsertissa.
3 kommenttia:
Oikein järkevää tekstiä!Hyvä!
Kaipaan lähdeviitteitä :P
Arvon anonyymi voi poimia ne lähdeviitteet tekstistä ihan itse! :P
Lähetä kommentti